sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Forssan tuomiset

Wanhan ajan lelumarkkinoilla oli pieniä ihanuuksia riittämiin ja kotiintuomisia kertyi pikku pussillinen.

Mirka Salosen hymypoika jäi kaihertamaan Tampereen myyjäisissä, joten se oli ostoslistalla nro 1. Kolikoita oli varattuna myös Tiina Honkasen lumoavan vihreään keramiikkaan ja Kirsi Huttusen ristipistotyynyyn. Oli kauhean vaikea valita pöllöjen ja kärpässienien välillä, päädyin kärpässienityynyyn. Ostin myös pikkurahalla muovikalusteita Blue-Box Vauvalaan ja Lundby-taloihin sekä vauvelin, joka oli vain niin söpöläinen.




Kolmannella kierroksella tarttui vielä Susanna Tunturi-Anttilan kaurishylly/taulu mukaan. Tuo kuva on niin ihana ja Papanaisen olohuoneessa onkin alkava kauriskokoelma. Kirsin mintunvihreää hyllykköä katselin joka kierroksella ja onnekseni keksin sille viime metreillä käyttötarkoituksen. Papanaisen rakenteilla olevaan saunaan ja pukuhuoneeseen tuli jo askarreltua voidepurkkeja, mutta hylly puuttui. Ei puutu enää!


 
 
Yritin olla ostoksissani maltillinen ja onnistuin ja nyt harmittaa, höh. Markkinoille jäi kaunis peili, virkatut minieläimet, kultakala pussissa, pärekorit ja juuriharja koossa 1:18. Onpahan taas ostettavaa seuraaville kerroille. Ja monta, monta vinkkiä takataskussa ja hirveä himo askarrella!
 
Kiitos kaverit seurasta ja myyjät myytävistä! Aurinkoa kiitän lämmöstä! Ja autoa pyörivistä renkaista! Ja kotiväkeä kotona viihtymisestä! Ja äitiä lahjuksesta!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti